Viimeisen viikon kuulumiset ja kotiinpaluu

Viimeinen viikko vierähti päiväpiirissä ja tynkävuorossa.
Uusia kohteita on tullut listoillemme ja uteliaana yllätyksenä eräästä niistä saimmekin tiistaipäivänä kaksi hälytystä. Kohde meren rannalla, sivistyneellä asuinaluella, jossa uuden kartanon rakennustyöt ovat käynnissä. Matkalla saimme keskukselta uuden soiton, jossa he peruivat hälytyksen syystä, että omistajat olivat itse paikalla. Jatkoimme kierroksiamme ja muutamaa tuntia myöhemmin saimme hälytyksen samaan kohteeseen. Paikalle saapuessamme totesimme porttien olevan auki, iso 4veto parkkeerattuna keskelle pihaa ja mieshahmo rakennuksen toisessa kerroksessa, kaikki muu näytti olevan silmätuntuisesti kohdallaan. Kerroimme saaneemme kohteesta hälytyksen ja pyysimme henkilöä kertomaan, kuka hän on. ( tunnistin kyllä miehen edellisviikosta rakennustyömaan johtajaksi). Vaivautuneena hän arvasi aiheuttaneensa hälytyksen ja pahoitteli asiaa, kertoen ettei hänen kännykkänsä sulkenut hälytystä ja kameroita pois päältä.
Turhia hälytyksiä tulee usein, syystä, että henkilöt, joilla on lupa alueille ym. he eivät joko ilmoita hälytyskeskukselle tai eivät osaa kytkeä laitteita itse pois päältä, kännykällään tai manuaalisesti.
Puistoalueen vartiointiin saimme myös enemmän elämää, sillä pieni filmiryhmä aloitti kuvaukset historiallisen rakennuksen kupeessa. Voi sitä taiteilijaelämää! Työkaverit kertoivatkin nauttivansa tästä People Watching. Työt tuntuivat jo niin ' omilta' ja kaikki kävi rutiinilla ja haikeutta tuntuvasti ilmassa. Työkaverit kävivät pitkin viikkoa hyvästelemässä ja vannottivat minun olemaan yhteydessä.
Viimeinen viikko kului aivan liian nopeasti. Keskiviikkona tuli pyyntö käydä toimistolla hakemaan paperinippu Hyrialle. Lisää kädenpuristuksia ja naurua sekä työpaikkatarjous. Kai ne hommat sitten nappiin meni !

Nyt täällä koti-Suomessa tätä päivittelemässä ja tämä uskomattoman hieno työkokemus takanapäin ja arkinen aherrus edessä. Iso kiitos Hyrialle ja Mikolle ja Ilonalle tästä mahdollisuudesta ja kaikille, jotka näitä päivityksiä ovat vilkaisseet.



Irlantilaisuutta parhaimmillaan ja ikävä kyllä, maistuu hyvälle.

Raksalla

Alkuviikon päivät vierähtivät rakennustyömaalla, yllätyksekseni jouduinkin hoitamaan hommat yksikseni. Mark myös viestitteli viimeisiä ohjeita ja sanoi olevansa puhelimen ääressä, jos tarvitsen jotain apua.
Hyvissä ajoin paikalla, listojen tarkastus, radiopuhelimet päälle ym. aamun varmistukset ja valmiina ottamaan ensimmäiset työmaalle tulijat vastaan. Kiirettä piti ja jono lakkaamaton, myös tavarantoimittajat saapuivat rekkoineen. Aamun ensimmäiset tunnit ovat vilkkaimmat, työntekijät ja esimiehet ja muu päällystö saapuu klo 7-9 välillä. Onneksi olen tällä rakennustyömaalla ollut jo muutamia kertoja ja suurimman osan hommista muistin ulkoa.
Silmiini osui lähistöllä oleva roskalavan tyhjääjä, mies paineli työmaalla ilman kypärää ja suojaliiviä. Radiopuhelimella soitto toimistolle, näin ikkunastani virkailijan kiiruhtavan kuljettajan luo, joka kiipesi kuorma-autonsa hyttiin hakemaan asianmukaiset varusteet. Myöhemmin juttelin Health and Safety Officer'in kanssa kyseisestä asiasta ja hän kertoi heti laittaneensa sähköpostia kyseessä olevalle firmalle pyytäen heitä muistuttamaan kuljettajiaan asioiden tärkeydestä. Hän kertoi joutuvansa postittamaan päivittäin samoista asioista.
Vierailijoita myös saapuu taksilla paikalle, maanmittaushenkilöstöä ym. Heidät merkitään eri listoille, taksin rekisterinumeroa myöten. Kaikilta tavarantoimittajilta merkitsemme myös rekisteritunnuksen papereihin. Sekaan tietenkin ajaa työmaan isoja pomoja, joille se nimikirjoitus on vaikea asia, kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin. Mark oli aikaisemmin viestittänyt tärkeimmät ihmiset ja millaisilla autoilla he ajavat, eli osasin ennakoida tulevaa.
Päivän mittaan luvut vaihtelevat, jotkut poistuvat paikalta, toiset tulevat myöhemmin. Pakko olla koko ajan tietoinen, kuinka monta ihmistä on rakennustyömaalla.
Päivät rakennustyömaalla kuluvat todella nopeasti, jopa liikaakin tekemistä yhdelle ihmiselle. Ensimmäisen päivän jälkeen kertasin mielessäni, tuliko varmasti kaikki tehtyä. Ei ainakaan kukaan valittanut, oma esimieheni soitti pari kertaa nopean puhelun kysyäkseen, kuinka pärjään.
Parin päivän jälkeen jalat olivat puupökkelöinä, pää numeroita täysi, olisin varmaan unissanikin vastannut kuinka monta kattotyöntekijää ja maalaria tai putkimiestä on paikalla, puhumattakaan maansiirtokoneiden miehistöstä.
Loppuviikosta olikin päiväpiiriä ankarassa sateessa ja koleudessa. Hommat menevät todella rutiinilla jo tässä vaiheessa ja tuntuu, ettei edes uutta raportoitavaa löydy.
Viimeinen viikko alkamassa päiväpiirin merkeissä, haikeana tässä jo mietiskelen, miten upea kokemus tämä on ollutkaan ja olisi helposti toiset pari kuukautta menneet.

Vesisadetta ja vapaapäiviä

Pitkän viikonloppuvapaan ja uusiutuneen flunssan jälkeen siirrynkin pariksi päivää rakennustyömaakohteeseen huomisesta alkaen. Tarkoituksena oli ensin olla päiväpiirissä, mutta sitkeän flunssataudin siirtyessä työntekijästä toiseen työvuorot-ja paikat vaihtuvat nopeassa tahdissa. Pääasia, että kaikki vuorot saadaan täytettyä. Porukka on onneksi joustavaa ja kaikki ymmärtävät tilanteen.
Vapaapäivät kuluivat armottomassa vesisateessa, kirjoja lukien ja tv tarjontahan on suorastaan nautinnollista. Yllätyksenä sateen loppuminen viime yöna ja aamulla ulkoilemaan. Erittäin happirikas ilmanala, saa vähemmälläkin juoksemisella hien pintaan.

Harmaasta säästä huolimatta pari kuvaa ulkoilureitin varrelta.